TUNTIKUVAUKSET 5.1.2009 alkaen
(Oppilaiden toivotaan osallistuvan kunkin lajin ja tason tason kohdalla mainittuun viikkotuntimäärään, jotta lajin edellyttämä lihasvoima ja vartalon hallinta saavutetaan.)


VANHEMPI-LAPSI -TUNNIT

Äiti-lapsi -tunnit (Tuulikki Lankio)
Lastentanssiin pohjaava "vauvajumppa" liikuttaa lasten ja vanhempien kehoja ja aivoja. Tunnilla lauletaan, lorutellaan ja liikutaan lasta ja vanhempaa rohkaisten. Vauva- ja taaperotunneilla lapsi tanssii vanhemman (tai muun aikuisen) kanssa opetellen hahmottamaan kehoa, muotoa, tilaa, musiikkia ja rytmiä. Tunneilla opitaan sekä tanssileikkejä että loruja. Myös vanhemman kehonhuoltoon perehdytään venytyksin sekä lihaskuntoharjoittein. 

Alle 1-vuotiailla ja n. 1-3 -vuotiailla on omat ryhmänsä.


LASTENTANSSI 3 - 6 v.

HUOM! 11.8.2008 alkaen keltaisilla ja punaisilla on uusi opettaja ja tunnit ovat kestoltaan 45 minuuttia! Pituuden muutos on huomioitu hinnastossa.

Keltaiset 3-4 v. (Tiina-Maria Pölkki)
Tunnilla otetaan ensimmäiset tanssiaskeleet leikin, laulun ja musiikin vauhdittamina. Tutustumme erilaisiin rytmeihin ja tanssiaskeleisiin luovaa ilmaisua apuna käyttäen. Rytmiikka yhdessä tanssin perusaskeleiden kanssa on tunnilla tärkeässä roolissa. Sen avulla tutkimme omaa kehoa ja sen mahdollisuuksia - tanssin iloa unohtamatta!  
1 x 45 min/vko.

Punaiset 4-6 v. (Tiina-Maria Pölkki)
Tunnin tavoitteena on tutustua tanssin perussanastoon leikin ja erilaisten rytmiharjoitusten avulla. Teemme hyppyjä, loikkia, tasapainoja ja pyörimisiä sekä luovia harjoitteita. Musiikin kuuntelu ja oman kehon tunteminen kulkevat osana tuntia, yhdessä tanssiaskeleiden opiskelun kanssa. 
2 x 45 min/vko.


KLASSINEN BALETTI

Alkeisbaletti, siniset 6-7 v. (Elwa Molin)
Opetellaan klassisen baletin alkeita ikäkaudelle sopivassa muodossa.
2 x 60 min/vko
.
 

Klassinen baletti 7-8 v. (Elwa Molin)
Kouluikäisille suunnattua baletinopetusta, jatkoa sinisten tunnille. Tunti käy myös kyseisen ikäryhmän aloittaville oppilaille.
2 x 60 min/vko
.

Klassinen baletti, 9 - 11 v. (Petra Porspakka)
Baletin perusopetuksen mukaisesti etenevää baletintreeniä. Tavoitteena syventää perusopetuksen luokkien 1 ja 2 liikemateriaalin tuntemusta ja edetä luokan 3 materiaaliin. Tällä tasolla aloitetaan kärkitossuharjoitukset.
2 x 60 min/vko
.

Klassinen baletti 11-13 v. (Petra Porspakka)
Baletin perusopetuksen mukaisesti etenevää balettitreeniä. Tavoitteena syventää edellisten luokkien liikemateriaalin tuntemusta ja edetä oppilaiden taitojen mukaan perusopetuksen luokan 4 liikemateriaaliin.
3 x 60min/vko
.

Klassinen baletti yli 14 v. (Petra Porspakka)
Baletin perusopetuksen mukaisesti etenevää balettitreeniä. Syvennetään edellisten luokkien liikemateriaalin tuntemusta ja edetään oppilaiden taitojen mukaisesti.
2 x 90 min/vko.

Klassinen baletti 1, aloittavat aikuiset (Elwa Molin)
Tunneilla opetellaan klassisen baletin alkeita: vartalon ja käsien oikeaa asentoa, aukikiertoa, koordinaatiota sekä tanssillista ilmaisua. Taitojen karttuessa harjoitellaan myös kärkitossujen käytön alkeita.
2 x 90 min/vko.

Klassinen baletti 2, jatkotaso / edistyneet (Elwa Molin)
Alkeista seuraava taso, jossa tehdään paljon sarjoja sekä liikeyhdistelmiä. Tunneilla harjoitellaan jo paljon kärkitossuilla sekä tangolla että keskilattialla.

2 x 90 min/vko.
 

Klassinen baletti 3, jatkotaso / edistyneet (Petra Porspakka)
Vaganova-metodin mukaista perustekniikkaa jatko- ja edistyneen tason oppilaille. 

T
untiin sisältyy tanko, keskilattia, hypyt, piruetit ja diagonaalit. Harjoitellaan myös kärkitossutekniikkaa tangolla ja keskilattialla. Myöhemmin siirrytään liikkuviin sarjoihin ja diagonaaleihin. Tunneilla harjoitellaan mahdollisuuksien mukaan myös osia variaatioista.
2 x 90 min/vko.

Aamubaletti, sekataso (Elwa Molin)
Sopiva tunti alkeista edistyneisiin. Lisätietoja Elwalta.


JAZZ

Jazz-Kids yli 6-vuotiaille (Tiina-Maria Pölkki) Entinen Jazz-Kids aloittavat
Vauhdikkaalla ja energisellä tunnilla tutustutaan jazztanssin liikekieleen musiikin ja rytmiikan avulla. Teemme lajille tyypillisiä askelkuvioita, kehitämme liikkuvuutta ja voimaa leikin varjolla. Paljon vauhtia ja monipuolista liikkumista sisältävä tunti on täynnä tanssin riemua!  
1 x 60 min/vko.

Jazz-Kids yli 8-vuotiaille (Tiina-Maria Pölkki) Entinen Jazz-Kids 1
Tunti sisältää vauhdikkaita tanssisarjoja sekä tekniikkaharjoitteita, joiden avulla opiskellaan jazztanssin perustekniikkaa. Hypyt, piruetit, kehon eri osien erittely (isolation) ja erilaiset koordinaatioharjoitukset ovat osana jokaista tanssituntia ja ne luovat oppilaille vahvan tanssiteknisen pohjan. Tärkeintä tunneilla on kuitekin tanssiminen hyvän musiikin tahtiin ja siitä nauttiminen!  
1 x 60 min/vko.

Nuorisojazz yli 11-vuotiaille (Tiina-Maria Pölkki)
Vauhdikkaalla jazztanssitekniikkaan keskittyvällä tunnilla liike, aksentit ja koordinaatiokyky ovat keskeistä. Tanssisarjojen ja tekniikkaharjoitusten ohella kehitetään myös kehon liikkuvuutta sekä voimaa ja liikemuistia. Tekniikan tuomien haasteiden vastapainona tunti sisältää paljon liikkuvia sarjoja ja tietenkin hyvää musiikkia ja vauhdikasta menoa!
2 x 60 min/vko.

Jazz tekniikka (Tiina-Maria Pölkki)
Tunnilla tutustutaan jazz-tanssin perusteisiin ja lajin monipuoliseen liikekieleen. Erilaiset tanssisarjat ja tuntiharjoitteet kehittävät koordinaatiokykyä, liikemuistia ja fyysistä kuntoa. Jazz-tanssin liikekieli ja rytminen musiikki takaavat vauhdikkaan tanssitunnin! 

2 x 60 min/vko.

Jazz 1+ = alkeis-jatko, 2=  jatkotaso, 3 = edistyneet (Russell Adamson)
Alkeis-jatko sopii jazzin alkeet hallitseville oppilaille. 2 X 60 min./vko.

Jatkotaso on selvästi haastavampi tunti ja edellyttää tekniikan tuntemusta. 
2 x 60 min/vko.

Edistyneiden tunti on suunnattu erityisesti jazztanssin edistyneille harrastajille, ammatti- opiskelijoille sekä ammattilaisille. Tanssitekniikka pyrkii ennaltaehkäisemään vammoja ja harjoittaa tanssijaa jazztanssin lisäksi työskentelemään mm. nykytanssin parissa.
2 x 90 min/vko.

Aamu-Jazz, sekataso (Elwa Molin)
Aikuisille suunnatuilla tunneilla harjoitellaan tanssillisuutta ja liikkuvuutta koko vartalon ilmaisukeinoja hyväksikäyttäen. Aamutunti on erinomainen tunti ilmaisevasta, mutta rauhallisemmasta jazz-tanssista kiinnostuneille.


NYKYTANSSI
Opettajat Petra Porspakka ja Tiina-Maria Pölkki opastaa löytämään oman tasoisen tunnin! Tiedustelut tanssiinkutsu(at)kolumbus.fi.

Nykytanssi, lapset 8-11v. (Petra Porspakka)
Nykytanssin lastenryhmässä harjoitellaan nykytanssin perustekniikkaa, hyppyjä, koordinaatiota, kehon osien liikkeen eriyttämistä, lattian käyttöä sekä kokonaisvaltaista liikettä. Tunnin tavoitteena on kehittää omaa ilmaisua. Lyhyen lämmittelyn jälkeen tunneilla harjoitellaan erilaisia tekniikoita, kuten salin poikki tapahtuvia hyppy- ja liikesarjoja. Tunnin lopulla yhdistellään opittuja tekniikoita monipuolisiksi tanssisarjoiksi. Tuntien energisyys ja positiivinen ilmapiiri antavat tilaa oppilaan persoonalliselle ilmaisulle.
1 x 60 min/vko.

Nykytanssi, nuoret yli 11v. (Petra Porspakka) UUTUUS kevätkaudella 2009
Alkeis-jatkotaso edellisen ryhmän oppilaille. Kuvaus tulossa pian.

Nykytanssi, aloittavat (Tiina-Maria Pölkki)
Tunnilla opetellaan monipuolisesti tanssin perustekniikkaa, luovan liikeilmaisun perusteita sekä release-tekniikan peruselementtejä. Erilaiset liikelaadut yhdistyvät rytmiikan ja improvisaation avulla tanssisarjoiksi ja koreografisiksi kokonaisuuksiksi. Tunnilla tutustutaan oman kehon mahdollisuuksiin, ja etsitään erilaisia tapoja lähestyä liikettä ja tanssia.
1 x 60 min/vko.

Nykytanssi 1 (Petra Porspakka)
Tunnilla yhdistellään perustekniikasta pidempiä tanssillisia sarjoja, joissa liikutaan tehokkaasti eri tasoilla.
2 x 60 min/vko.

Nykytanssi 2 (Petra Porspakka)
Tunti sisältää alkulämppäreiden lisäksi perustekniikka-harjoituksia sekä vaihtelevasti kehonhuoltoa, joko vahvistaen tai venyttäen eri lihaksia. Lisäksi tuntiin sisältyy paljon haastavia ja dynamiikaltaan toisistaan poikkeavia tanssisarjoja, jotka pakottavat kehon tutustumaan erilaisiin liikkumistapoihin.
2 x 90 min/vko.


STREET

Jamming, sekataso (Russell Adamson)
Takuuhikinen tanssitunti, joka liikuttaa sinua salsan, reggaen ja afron hengessä. Tunti ei sisällä varsinaista tekniikkaosuutta vaan tunnilla keskitytään liikkumiseen. Sopii kaikille harrastajille rentouttavaksi ja palauttavaksi tunniksi. Hitti!

Street Boys (Russell Adamson) !!POJILLE!!
Paljon toivottu tunti on pojille suunnattu akrobatiaan ja rytmiin keskittyvä street-tunti. Tervetuloa mukaan kaikki kouluikäiset!

Urban Vibes (Russell Adamson)
Sekoitus streettia, afrokaribialaista ja afrikkalaista tanssia. Värikäs ja vauhdikas matka eri tyylien ja kulttuurien maailmaan. Urbanissa opit maailmalta tulevat makeimmat movet ja temput, joten tartu haasteeseen ja tule tunnille! Urban Vibesissa liikutaan paljon nopeassa tempossa ja hauskalla tyylillä. 2 x 60 min/vko
.

 


KEHONHUOLTO


Body Sculpture (Russell Adamson) Järjestetään kurssimuotoisena kaudella 2008-09!
Venyttelystä ja lihaskuntoliikkeistä koostuva tehokas kuntotunti, jolla tavoitellaan voimaa ja rentoutusta koko vartalolle. Tunnilla käytetään vastuksena pääasiassa vartalon omaa painoa, voimien kasvaessa lisävastusta saadaan irtopainoista.

Kehonhuolto 50v+ (Elwa Molin)
Kaikille esim. iäkkäämmille. raskaana oleville, juuri synnyttäneille jne. sopiva tunti aamupäivällä. Liikumme ajatuksen kanssa iällemme ja kunnollemme sopivalla tavalla. Olemme kaikki yhtä huonoja tai hyviä, joten tunneilla on aina mukavaa. Korjaamme ryhtiämme, venyttelemme jäseniämme ja liikumme kivan vaihtelevan musiikin tahdissa.

Stretching (Elwa Molin)
Kaikille sopiva, rauhallinen ja venyttävä tunti aamulla. Sopii hyvin myös esim. raskaana oleville, vastasynnyttäneille ja iäkkäämmille liikkujille.

Supervenyttely (Russell Adamson)
Tunti aloitetaan kevyillä venytyksillä, joista siirrytään syvävenytyksiin. Venytellessä korostetaan oman kehon tuntemusta ja vältetään lihasten pakottamista ja jännittämistä. Mielen ja kehon tasapainoa ja rentoutumista edesauttavalle tunnille kannattaa pukeutua lämpimiin, joustaviin vaatteisiin. Lihaksien huoltaminen syvävenyttelyn ja rentoutuksen keinoin auttaa kehoa palautumaan ja voimaan hyvin! 


JOOGA

Astangajooga
Astangajooga yhdistää liikkeen ja voimakkaan hengityksen dynaamiseksi kokonaisuudeksi, joka voimistaa ja notkistaa kehoa sekä mieltä. Astangajoogan fyysinen lähtökohta antaa myös mahdollisuuden katsoa omia rajoja, ei pelkästään fyysisiä vaan myös henkisiä. Erinomainen tapa irtaantua päivän kiireistä ja pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan kehoaan ja itseään.


STEPPI

Steppi on Amerikassa syntynyt tanssilaji, jonka juuret ovat sekä Brittein saarilla että afroamerikkalaisessa kulttuurissa. Tanssija tekee osan musiikista itse ”naputtamalla” kengänpohjiin kiinnitetyillä kärki- ja kantaraudoilla. Steppi kehittää koordinaatiokykyä, tasapainon hallintaa sekä rytmitajua ja on hauska tapa ilmaista itseään.

STEPPI, lapset (Asko Saarinen)
Tunneilla tutustutaan erilaisiin steppiaskeleisiin, hyppyihin ja niiden yhdistelmiin. Tunneilla soi monipuolinen, lähinnä instrumentaalimusiikki (mm. soul, funk, pop, rock, latin). Näillä tunneilla koordinaatio ja rytmitaju kehittyvät hauskalla tavalla.

STEPPI, aikuiset (Asko Saarinen)
Tunneilla perehdytään tasapainoon ja sen hallintaan. Harjoitellaan monipuolisesti askelia, rytmiä, liikettä sekä ilmaisua, tietysti unohtamatta hauskanpitoa. Tunneilla soi laaja musiikkivalikoima, joka tarjoaa positiivisia yllätyksiä.


Yleistä tunTIEN tasoMERKINNÖISTÄ:

LASTEN TUNNIT
Jaottelemme lasten tunnit väreihin lasten iän ja osaamisen mukaan.

NUORTEN JA AIKUISTEN TUNNIT
Russellin ja Tiina-Marian jazztunnit jaotellaan seuraavasti: 
Jazz aloittavat/tekniikka,
taso 1+ (alkeis-jatko), 
taso 2 (jatkotaso), 
taso 3 (edistyneet).

Muiden tuntien (aikuisten baletit) tasot ilmoitetaan numeroin: 
aloittavat
1 = alkeistaso
2 = jatkotaso, 
3 = edistyneet
.

Joillakin tunneilla käytetään termiä "Sekataso", mikä tarkoittaa että tunnille voi osallistua vielä alkeita opettelevan lisäksi hieman edistyneemmätkin harrastajat.

 

Baletti- ja liikuntakoulu ..."tanssiin kutsu"...elwa molin
Pyhäjärvenkatu 1 C, 33200 Tampere 
Tiedustelut:
040 5838333
tanssiinkutsu(at)kolumbus.fi